maanantai 9. elokuuta 2010

Pieni, pyöreä matto

Ostin viime viikolla Lankamaailmasta kilon vihreää matonkudetta. Suunnittelin siitä pyöräilyreppua, mutta siitä tulikin matto. Aloitin virkkaamaan Modan (3/2009) Juhannusruusu-maton ohjeen mukaan. Puolivälissä huomasin, että kude ei todellakaan riitä koko mattoon eikä siitä tule millään niin iso kuin tarvis. Olisin halunnut sen verran ison maton, että tuon tuolin kaikki jalat olisi mahtuneet maton päälle. No, uutta kudetta en lähde ostamaan, joten tein sitten tällaisen pikkuruisen. Katsotaan ajan kanssa mihin huoneeseen se päätyy.

Edit: Muistiin vielä, että kilon kuteesta tuli 8 mm koukulla halkaisijaltaan 70 cm matto. Matonkude oli melkoisen huonolaatuista, mutta ei kai 6 eurolla parempaa saakaan. Osa maton pylväistä on aika anorektisia ja osa taas liiankin pulleita.

4 kommenttia:

  1. Kaunis matto !
    Itse olen suunnitellut tekeväni valkoisen maton :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vielä kun keksisi millaisen jarrusysteemin näihin virkattuihin mattoihin saisi alle, ettei luisu tyttöjen juostessa alta.. siis sellaisen ettei se hirveästi näkyisi noista rakosista läpi.

    VastaaPoista
  3. Pakko saada pari tuollaista mattoa!
    Harmi etten osaa virkata. Onko tuo vaikea tehdä?

    VastaaPoista
  4. Ei ollenkaan vaikeaa:) Ihan parilla perussilmukalla pärjää ja nämä matot valmistuu matonkuteesta nopeasti. Siitä vaan harjoittelemaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...