lauantai 23. huhtikuuta 2011

Aaltoilua


Tämä aaltoileva tai siksak-kuvioinen lasten päiväpeitto on ollut viime aikoina monenakin iltana työnalla. Uskomatonta, että se valmistui parissa kuukaudessa! Edellisen kanssa taistelin vuoden.


Modasta (4/2009) katselin mallia, miten tuo aaltokuvio syntyy virkkkaamalla. Sitten laskeskelin suurin piirtein sopivan määrän silmukoita ja virkkasin, kunnes pituutta oli tarpeeksi. Tähän käytin Smartin lisäksi Novitaa, Dalegarnin Falkia ja taisi olla myös Dropsin Karismaa. Joku lanka riitti vain yhteen raitaan, toiset vähän useampaan. Koukku 4 mm, eli pikkaisen suurensin edellisestä ja hyvä tuli.


Aaltokuvio veti peittoa vähän "kasaan" eli peitosta tuli pikkasen kapeampi, mitä alussa laskeskelin. Tein sitten reunuksesta vähän reilumman jotta sain sängyn kunnolla peitettyä. Hörhelöreunuksen ohje on Tove Fevangin kirjassa Nyt virkkaamaan. Ja kyllä muuten menikin lankaa ja iltoja ihan vain tuohon reunukseen. Sen verran piti luistaa langan ostolakosta, että pari kerää piti käydä lisää tuota reunusta varten.



Peitosta tuli värikäs...


... ja aivan ihana! Eikä se tuntunut yhtään työläälle, mitä ihmettelen kovasti. Tämä on muuten työ numero 9, eli kohta kaikki 10 tehtynä. Tosin taidan pitää tätä lankalakkoa pidempääkin, kun ei meidän olkkari näytä vielä yhtään siistimmältä. Vielä on muutama nyssykkä, jotka pitää tyhjentää.

3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...